sunnuntai 15. maaliskuuta 2009

Esihistoriaa: 2007

Joskus muinoin - olisiko ollut vuoden 2007 alussa - sai Mark Middleton ajatuksen tuoda curling Ouluun. Mark oli tuolloin jo tutustunut Suomen curling-piireihin curling-välineiden maahantuojana ja myyjänä (Suomi Sports). Myyntityötä riitti turnauksissa pelien tauoilla, mutta pelien aikana tahtoi aika käydä pitkäksi. Joku ehdottikin Markille oman joukkueen kasaamista.

Tuohon mennessä Mark oli ehtinyt tutustua myös Oluthuone Leskisen piireihin useamman vuoden ajan ja pelata potku... eiku jalkapalloa Atletico Leskisen riveissä. Miksipä siis olohuoneelta ei löytyisi myös curlingin pariin höynäytettäviä! Kun Leskisen Essi sitten tarttui täkyyn (nieli koko rapalan), järjestettiin Leskisen VIP-asiakkaille lajiin tutustumistilaisuus Oulunsalon jäähallilla maaliskuussa 2007.

Tutustumistilaisuus oli niin onnistunut, että touko-kesäkuussa pelattuun Oulun mestaruusturnaukseen saatiin helposti kasaan joukkue. Turnaksessa joukkue yllätti kaikki ja varsinkin itsensä voittamalla alkusarjansa puhtaalla pelillä!? Hyvä vire ei kuitenkaan kantanut pudotuspeleihin, joissa tuli tappio ensimmäisellä kierroksella.

Hyvin menneen kevään jälkeen päätettiin siirtyä isompaan painoluokkaan: lappilaiset seurat ystävällisesti hyväksyivät joukkueemme mukaan Lappi-sarjaan. Lappi-sarjan pari ensimmäistä osakisaa syys-talvella 2007 menivät enemmän ilmapiiriin, silmäätekeviin ja lajiin tutustuessa; voitot antoivat odottaa itseään.

Harrastajapohjan laajentamiseksi järjestettiin toinen Leskinen-VIP-curling 15.12.2007. Tälläkin kertaa tilaisuus oli onnistunut ja pelaajarinkiin saatiin huokuteltua lisää innokkaita(?) kurlaajia. Uudet tulokkaat joutuivatkin heti kahden kuukauden päästä tositoimiin Lappi-sarjan 2007-2008 viimeisessä osakisassa Ranualla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti